Emilia kirjoittelee tänne välillä kuluneesta
viikonlopusta.
Messut
Lauantaiaamulla starttasimme Skodan kohti Turun
messukeskusta. Olimme onnekkaasti saaneet ilmaiset liput Rakenna & Sisusta
2016 -messuille.
Messuliput mukana
Messuilla oli useita näytteilleasettajia. Meitä kiinnosti
eniten lattia- ja laattaesittelijät sekä tutustuimme tarkemmin rakennuttajamme
käyttämään NIBE470 -lämpöpumppulaitteistoon.
Itselläni ei ollut ajatustakaan
miltä tämän järjestelmän pömpeli näyttää, mutta olin erittäin iloisesti
yllättynyt kun näin keskusyksikön ja kuinka fiksunnäköinen se oli! Enää ei
haittaa vaikka se tuleekin esille kodinhoitohuoneeseen, eikä sille ole talossa
omaa teknistä tilaa.
NIBE470
Kierrellessämme poimimme myös sisustusideoita mm.
keittiöön sekä kosteisiin tiloihin. Kosteidentilojen laatta meni mielessäni vaihtoon,
kun ihastuin hieman retrohenkiseen kuusikulmaiseen Hexagon -laattaan. Lisäksi
olin aluksi ehdottomasti halunnut keittiöön valkoiset korkeakiiltoiset
kaapistot, mutta messuilla oli paljon esillä mattavalkoisia kaapistoja ja ne
näyttivät mielestäni myös tyylikkäiltä.
Lattiamateriaaleissa mietimme laminaatin ja vinyylin
välillä. Oikean tai ainakin lähellä oikean väristä lattiaa olevia vaihtoehtoja
löytyi ja painoimme muutaman hyvän lattiatoimittajan nimet mieleemme kun
myöhemmin keväällä palaamme lattian valintaan.
Olemme suunnitelleet ottavamme Tulikiven varaavan Vaala2
takan osalaattapinnalla. Poikkesimme messuilla myös Tulikiven osastolla ja
pääsimme näkemään takan etupuolelle tulevan laattaosuuden värivaihtoehdot.
Mietimme tällä hetkellä graffitinharmaan sekä mattavalkoisen välillä.
Värimallit
Tammikuussa talonäytöksessä näkemämme
Vaala2 -takka mattavalkoisilla laatoilla
Talonäyttely
Ystävänpäivänä, sunnuntaina menimme rakennuttajamme
HA-Rakennuksen sekä Kastellin järjestämään talonäytökseen. Pääsimme ensi kertaa
tutustumaan paikanpäällä Kastellin City 100 -malliin. Aiemmin olimme nähneet
Economy mallista 100 ja 120 neliön taloja.
Kastelli City 100 edestä
Kastelli City 100 takaa
City 100 oli runkovalmiissa vaiheessa, muutama väliseinä
oli levytetty. Pohja oli meidän taloomme nähden peilikuva sekä seitsemän
neliötä pienempi, koska itse olimme hieman suurentaneet omaa malliamme. Oli
kuitenkin mukava tutustua melkein meidän taloon ja saada käsitystä talon
koosta. Näkemämme perusteella olimme tyytyväisiä perusmalliin tekemiimme
muutoksiin, joita olivat mm. seitsemän asuinneliön lisäys, vinosisäkatto, yksi iso lisäikkuna olohuoneeseen sekä olohuoneen
ja keittiön yhdistäminen.
Koko suku talonäyttelyssä
Mielestämme oli mukava nähdä rakentamisen työnjälkeä ja
työmaata, joihin olimme tyytyväisiä. Rakennuttajamme kertoi myös, että oma
talotoimituksemme saapuu viikolla 15 (JEE!!) ja ennen sitä aloitetaan muilla
tarvittavilla töillä eli tontin raivauksella, kaivamisella, paalutuksella sekä
perustusten valamisella.
Kerrassaan mukava viikonloppu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti