On kulunut reilu viikko
viime blogipostauksesta. Tänä aikana tontilla on lyöty paalut maahan sekä
levitetty soraa paalujen ympärille. Myös talon kohdalta kaivettu maa-aines on
levitetty toiveestamme tontille, tulevan pihamme pohjaksi.
Paalut lyöty maahan
Sora levitetty
Maa-aines levitetty
Samalla kadulla olevalle
tontille tulee talopaketti muutaman viikon aikaisemmin kuin meille. Kyseiselle
tontille oli tällä viikolla tehty perustuksen muotti sekä perjantaina betoniauto vieraili
tontilla täyttäen muotin. Todennäköisesti meidän tonttimme on seuraavaksi
vuorossa.
Olemme myös lyöneet lukkoon
kaupan keittiön kodinkoneista. Puustellin kautta meille tarjottiin AEG:n
kodinkoneita, mutta emme pitäneet niiden ulkonäöstä emmekä hinnasta. Tämän
takia päätimme katsoa muita kodinkonemerkkejä. Saimmekin hyvän tarjouksen Boschin
koneista paikallisesta kodinkoneliikkeestä ja päätimme valita ne.
Uuni |
Induktiotaso |
Mikro |
Jääkaappi ja pakastin
Klapihommat ovat myös edenneet
pikkuhiljaa. Klapikasa on kasvanut, mutta paljon on vielä tekemistä. Eilen
kävimme rakentamassa isäni kanssa trukkilavoista alustan, jonne polttopuut
voidaan kasata kuivumaan ja odottamaan talomme valmistumista.
Myöhemmin keväällä on tiedossa
klapitalkoot, joten tätä blogia lukevat voivat jo henkisesti valmistautua tulevaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti